Minna Pentti toimii vuonna 2001 perustamansa klassisen musiikin tapahtumatuotantoon erikoistuneen ohjelma- ja agentuuritoimisto Fantastico Music Oy:n toimitusjohtajana. Minna Pentillä on kattava ja monipuolinen kokemus musiikkimaailman tapahtumien tuottamisesta ja laajat yhteydet suomalaisiin klassisen musiikin ammattilaisiin. Lisäksi hän on toiminut moninaisissa markkinointi- ja tiedotustehtävissä, joiden ansiosta hänellä on hyvät suhteet media-alan toimijoihin. NJSO-hanke on Pentille hyvin läheinen, sillä hän on ollut hankkeen alusta alkaen mukana myös luomassa ja kehittämässä sitä.
–On ollut hienoa päästä tutustumaan suuren pörssiyhtiön toimintatapoihin ja löytämään yhteistyösynergiaa pankin ja nuorten orkesteritoiminnan välille. Yhteistyö on parhaimmillaan, kun molemmat saavat hankkeesta irti mahdollisimman paljon. NJSO:n tuotantoväki ja kouluttajat muodostavat hienon tiimin, jonka jokainen yksilö on huippuammattilainen omassa työssään. Siksi olemme saavuttaneet hankkeessa hyviä tuloksia jo useamman vuoden ajan ja päässeet tuottamaan hienoja soittokokemuksia näille nuorille, kiittelee Minna Pentti.
Teemu Hämäläinen on työskennellyt viulunsoiton lehtorina ja opettajana useissa musiikkioppilaitoksissa sekä muusikkona eri orkestereissa ja nauhoituksissa. Tällä hetkellä hän soittaa mm. Lohjan kaupunginorkesterissa. Hämäläisen monipuoliseen muusikon uraan on kuulunut myös paljon musiikin ja konserttien tuottamista sekä orkesterin johtamista ja sovittamista.
Nordea Jean Sibelius Orkesterin toiminnassa Hämäläinen arvostaa erityisesti pyrkimystä tuottaa nuorille vaikuttavia taide-elämyksiä mahdollisimman optimaalisissa olosuhteissa. Tämän toteuttaminen onkin intendentin keskeisiä tehtäviä. Nordea Jean Sibelius orkesterin lisäksi Hämäläinen on myös Kamariorkesteri CREDO!:n intendentti.

Porvoon musiikkiopiston rehtorina toimiva Felix von Willebrand aloitti opistossa viulunsoiton lehtorina vuonna 1987 ja vuodesta 1989 alkaen hän on ollut opiston rehtorina. Von Willebrand on myös Suomen musiikkioppilaitosten liiton hallituksen jäsen. Hän on toiminut viulunsoiton opettajana myös Länsi-Helsingin ja Hämeenlinnan musiikkiopistoissa (nyk. Sibelius-opisto). Keskeisellä sijalla hänen opetustyössään on ollut orkesterinjohto.
Von Willebrand toimii intendenttinä Lohjan kaupunginorkesterissa, minkä puitteissa hän on tehnyt yhteistyötä NJSO:n intendentin, Teemu Hämäläisen kanssa. Halu edistää nuorten taidekasvatusta ja rikastuttaa heidän opiskelumahdollisuuksiaan on ollut motivoimassa von Willbrandin työtä Nordea Jean Sibelius orkesterin parissa.
© Copyright Nordea Jean Sibelius Orchestra 2008 - 12