Det passade bra med en skivinspelning just nu, eftersom någon ur orkestern innan vår senaste konsert i Karislojo sade, att samhörigheten i orkestern aldrig har varit så bra som den är nu. Det var spännande att stiga in i Musikhusets sal som fortfarande kändes orörd och där musiken ännu inte hade fastnat i väggarna. Det var också Jukka-Pekka Sarastes premiär i musikhuset, vilket gjorde upplevelsen ännu mera speciell – vi spelade alla där för första gången. 

Perioden var otroligt tung, för vi var tvungna att koncentrera oss till hundra procent vid varje tagning. Vi kunde spela en del ur en sats och sedan avbryta för att någonting inte gick som det skulle. Genast efteråt spelade vi samma del på nytt och var igen tvungna vara koncentrerade till hundra procent, hitta stämningen och spela med samma energi. Det var mycket påfrestande men samtidigt väldigt roligt. Vi arbetade, förstås, på ett helt annat sätt än vi brukar men efteråt fick vi beröm för att orkesterns klang hade ändrats till det bättre under våra tre dagar i Musikhuset.

Det ska bli mäktigt att spela i Musikhuset när salen är fylld och det ska bli märkligt att få skivan i handen och kunna lyssna på den. Nu när jag tänker tillbaka på veckoslutet känns det inte tungt längre. Då ville jag stundvis bara ge upp och efter inspelningarna kändes det som om vi just hade spelat en konsert som hade räckt i tre dagar, vilket egentligen var precis vad vi hade gjort. Nu kommer jag ihåg känslan efter lyckade tagningar, musiken och tack-kramarna. Vi väntar med spänning på att få lyssna på resultatet!

Kristina Grönqvist

Heti aluksi onnittelut Heikki Oramalle ja Karjalohjan seurakunnalle onnistuneesta projektista saada tämä klassisen nuorisomusiikin “lippulaiva” konsertoimaan tänne Länsi-Uudenmaan alueelle.

Orkesteri aloitti konsertin Coriolanus alkusoitolla, joka on oivallinen teos avata nuorille muusikoille Beethovenin sävelmaailmaa. Teos on rakenteeltaan tiivis ja johdattaa erinomaisen hyvin Beethovenin laajempien sinfonisten teosten ymmärtämiseen. Saraste onnistui hyvin alusta asti jäsentelemään teoksen teemat ja aiheosiot yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja näin teoksen ilmeikkyys ja puhuttelevuus sai parhaan mahdollisen tulkinnan. Saraste myös terästi selvästi lyöntitekniikkansa selkeyttä, jotta nuoret muusikot pystyisivät mahdollisimman hyvin toteuttamaan maestron tahtoa.
Lopputulos oli paikoitellen korvia hivelevää musisointia ja solistiryhmien tasapaino sekä soiton puhtaus merkillepantavan hyvää.

Saint-Saensin konsertto kuuluu pianokirjallisuuden vaativampaan virtuoosiseen osastoon. Nuoren Roope Gröndahlin soitto oli suorastaan häikäisevää. Hänen vaivattoman näköinen ja kuuloinen soittotekniikkansa alkaa olla sitä luokkaa, että odotettavissa on pikapuoliin suurten kansainvälistenkin konserttilavojen avautuminen hänelle. Vaativien juoksutusten luonnollinen ja pakoton sujuvuus oli merkillepantavaa ja osumatarkkuus isoissakin hyppäyksissä erehtymätöntä.
Hänen taitonsa saada musiikin jäsentely ja fraseeraus todella nautittavaksi kertoo suuresta musiikillisesta lahjakkuudesta. Myös hänen kykynsä tehdä hyvää yhteistyötä kapellimestarin ja orkesterin kanssa kertoi todellisesta lupauksesta yltää mestareiden tasolle kokemuksen ja yhä laajemman musiikin tuntemuksen myötä.
Saraste onnistui myös itsekin erittäin taitavana soittajana tukemaan solistia todella hyvin ja samalla nuoret soittajat saivat oivaa koulutusta soittamisesta vaativaa musiikkia taitavan solistin kanssa.
Orkesterin ja solistin dynaaminen yhteistyö oli erittäin hyvää vaikka solisti pyrki onnistuneesti käyttämään laajaa dynaamista skaalaa kaiken jopa hurjalta kuulostavan virtuaalisuuden keskellä.
Toisen osan leikittelevä ja luistava sujuvuus oli mielyttävää kuultavaa. Esim. yhteisteema sellojen kanssa oli moitteetonta vaikka vauhtia oli karikoihin saakka. Myös vuoropuhelu orkesterin kanssa oli hienoa yhteismusisointia.
Finaalin tempo tuntui vaarallisen hurjalta, mutta solistin sormet näyttivät ikään kuin hyväilevän flyygelin koskettimistoa ja silti kuuluviin tuli iskevä teeman käsittely ja horjumaton rytmirakenne!
Konserton loppuun rakensivat solisti ja orkesteri fantastisen loppunousun.
Hurjien aplodien myötä saatiin kuulla ylimääräisenä Brahmsin Intermezzo, jossa Roope näytti hallitsevansa myös romanttisen ja lyyrisen soiton erittäin hyvin–sydäntäkin on.

Sibeliuksen 1. sinfonia, jonka partituurin viimeistely on tapahtunut Lohjalla Rantalassa, oli hyvä valinta konsertin päätösnumeroksi. Tämän sinfonian rakenne ja sisältö ovat oiva mahdollisuus ohjata nuoria vaativan romanttisen musiikin pariin, vaikka teos Sibeliuksen tapaan sisältää paljon myös virtuoosisia osuuksia. Alun klarinetin ja patarumpujen vähän aavemainen johdanto toteutui hienosti vaativien pianissimojenkin osalta. Muun orkesterin Saraste otti sisään iskevästi ja vauhdikkaasti. Välillä tuntui vähän siltä, että hurja tempo hankaloitti nuorten soittajien kykyä saada myös musiikilliset asiat hyvin kuuluville.
Toisen osan alku oli vakuuttava ja rauhallinen sekä jousien sointi oli syvän täyteläinen. Saraste onnistui kaivamaan hienosti esille osan suuret rytmin vaihtelut ja sisällön vastakohtaisuudet. Osan lopussa palattiin johdonmukaisesti alun levolliseen luonteeseen.
Scherzo-osan vauhdikas alku pysyi hyvin kasassa. Levollisen väliosan jäntevyys säilyi hyvänä ja vaikeahkot puhallinsoolot toteutuivat hienosti.
Finaalin mietteliäs alku oli sopivan levollinen. Pääteema soi erittäin vakuuttavana ensin jousilla ja siten puhaltimilla. Nopea jakso oli tempoltaan hurja, johon kirkon ylipäätään hyväksi osoittautunut akustiikka ei aina täysin päässyt mukaan. Loppuosan rakentelu pääteeman ympärillä oli johdonmukaista ja erityisesti haluan mainita puhaltajien osoittamasta hienosta osaamisesta.
Lopputeeman nousu rakentui hienosti, tosin sellojen ja bassojen voima ei tässä orkesterin lava-asettelussa aivan riittänyt.

Ylimääräisenä saatiin kuulla Sibeliuksen Finlandia. Alku oli vakuuttava eikä liian paatoksellinen. Allegro-osat olivat todella vauhdikkaita mikä kirkkoakustiikassa vaikeutti jonkin verran eri soitinryhmien rytmistä yhtenäisyyttä.
Oli myös hieno todeta, että mukaan oli mahtunut kolme Länsi-Uudenmaan Musiikkiopiston kasvattia.
Orkesterin osaaminen oli kauttaaltaan huippuluokkaa ja erityisesti haluan kiittää soinnin horjumatonta puhtautta. Upea konsertti!
Kiitos vielä myös Karjalohjan seurakunnalle ja muillekin osallisille tämän konsertin toteutuksesta.

Jorma Mäenpää / Länsi-Uusimaa 15.8.2011

Suuri orkesteri on aina elämys

Nordea Jean Sibelius-orkesteri, kapellimestari Jukka-Pekka Saraste, Kreeta-Julia Heikkilä, viulu
Kuopion Musiikkikeskus, konserttisali 13.2. Kuopion Musiikkikeskuksen konserttisalissa täysimittainen sinfoniaorkesteri on aina elämys.

Suuren sinfoniaorkesterin antaman elämyksen mahdollistaminen nuorille soittajille on ollut syynä myös Nordea Jean Sibelius-orkesterin perustamiselle.

Nuorista, lahjakkaista soittajista koottu orkesteri soi innolla ja antaumuksella Jukka-Pekka Sarasteen varmassa ohjauksessa.

Beethovenin Coriolanus-alkusoitto avasi konsertin sähäkän tukevasti, ehyellä yhteissoinnilla.

Sibeliuksen Viulukonserton d-molli alussa orkesteri vaikutti hieman pidättyväiseltä – liekö syynä ollut solistin suhteellisen pieniääninen soitto. Kreeta-Julia Heikkilän solistinen työskentely oli linjakasta, mutta jätti varovaisen kuvan, solistinen osuus olisi kaivannut heittäytymistä, tiiviimpää sointia ja voimaa.
Yhtä kaikki, orkesterin innostuttua mukaan, teos soi kokonaisuutena sävykkäästi, orkesteri rakensi teokseen vaadittavaa dramaattisuutta.

Dvorakin Sinfonia nro 9 e-molli “Uudesta maailmasta” soi jäntevänä, puupuhaltimien solistiset osuudet olivat pääosin toimivia mutta yhteissoitto kaipaa hieman vielä hiomista. Ja ennen kaikkea: sitä omaa virhettä ei orkesterissakaan kannata hirveästi näyttää ulos. Vasket jylisivät uljaina ja rakensivat kulminaatiopisteet teokseen komealla tavalla. Jousisto soi ehyen yhtenäisenä ja Dvorakin hienot melodiat pääsivät ilmoille verevinä.

Ylimääräisenä kuultu Jean Sibeliuksen Finlandia soi uljaana, nuoruuden innolla ja vahvalla tunteella.

Nordea Jean Sibelius-orkesteri on nuorille soittajille suuri mahdollisuus. Innostavaa ja kokemusta antavaa vaikutusta ei voi vähätellä, pienistä puutteistaan huolimatta konsertti oli upea näyttö tälle orkesterille. Se, että Suomessa on saatu käyntiin tämän tason kulttuurisponsorointihankkeita yritysmaailman tukemana, on suuriarvoinen asia.

Jussi Mattila / Savon Sanomat 15.2.2011

Pääsin itse Nordean Jean Sibelius -orkesteriin mukaan vuoden 2009 syksyllä. En ollut itse asiassa kuullut koko orkesterista juurikaan mitään ja olin hiukan ihmeissäni, kun musiikkiopiston rehtori kysyi minulta haluanko pyrkiä niin lähdin kokeilemaan onneani vähän ristiriitaisessa mielentilassa. En oikein tiennyt pidänkö erityisemmin orkesterisoitosta, koska en ollut ikinä saanut suurta innostuksen kipinää orkesterissa soittaessani. Kun kuulin että pääsin mukaan, olin tietenkin innoissani ja odottavaisin mielin lähdössä katsastamaan tätä uutta kokemusta.

Kun saavuin ensimmäisiin harjoituksiin, tulivat ne melkoisena järkytyksenä. En ollut aivan sisäistänyt sitä, että stemmat pitäisi jo osata oikeasti hyvin ja voin rehellisesti sanoa olleeni kuutamolla näissä ensimmäisissä harjoituksissa. No, kyllä se siitä lähti sitten rullaamaan ja ensimmäisen periodin jälkeen olin tajunnut, että orkesterisoitto voikin olla jotain aivan erilaista, mitä se tähän asti oli minulle ollut. Kun kotiin tuli keväällä kirje, jossa kysyttiin osallistumista kevään periodiin, lähdin ilomielin mukaan.

Nyt tänä syksynä ollut periodi oli mielestäni paras periodi millä itse olen ollut tähän mennessä. Siihen varmasti vaikutti varmuuden saaminen henkilökohtaisesti, koska ensimmäinen esiintyminen Finlandia-talolla jännitti sen verran, että en pystynyt nauttimaan soitosta yhtä paljoa, kuin nyt. Periodi oli muutenkin hauska ja nyt kun tunsin orkesterista enemmän ihmisiä jo ennalta, oli sosiaalinen kanssakäyminenkin erilaista kuin aiemmilla kerroilla. Lisäksi orkesterin soitto on parantunut jokaisesta kerrasta seuraavan, vaikka kokoonpano onkin vaihteleva, kun uusia soittajia tulee ja menee.

Nyt ilmaisen kiitokseni koko organisaatiolle joka pyörittää tätä toimintaa. Orkesteri on onnistunut mielestäni hyvin toiminnassaan. Ainakin minulle itselleni seuraava periodi on asia, jota odota innolla, ja jokaisen periodin jälkeen on soittamisen motivaatio ollut huippupisteessään. Juuri tässä suhteessa orkesterin toiminta on mielestäni tärkeää. Uskon, että tässä orkesterissa soittamisella on suuri merkitys monen tulevan muusikon uran kannalta ja uskon että moni tähtää muusikon uraan entistä innokkaammin päästyään mukaan ja koettuaan millaista on soittaa oikeasti hyvässä orkesterissa, jossa kaikki osaavat ja haluavat soittaa.

Itse en voin sanoa, etten pyri elämässäni orkesterimuusikoksi tai sen instrumentin soittajaksi, jota orkesterissa soitan, vaan tällä hetkellä näyttää siltä, että tähtään musiikinalalla eri suuntaan. Voin kuitenkin sanoa että juuri tästä orkesterista saatu kokemus on pitänyt minua kiinni tässä instrumentissa, koska haluan osallistua jatkossakin orkesterin toimintaan. Kiitän myös Jukka-Pekka Sarastetta hienosta työstään orkesterin johtajana. Aina kun hän astuu johtajan korokkeelle, tuntuu kun orkesteri antaisi itsensä 200 prosenttisesti. Kiitokset myös orkesterin kouluttajille, jotka tekivät taas loistavaa työtä.

Ja vielä kiitokset Nordealle, joka mahdollistaa tämän orkesterin toiminnan. Olin huojentunut ja kiitollinen kuullessani, että orkesterin toiminta jatkuu ja konsertteja tulee lisää. Tämä on oikeasti tärkeä asia monelle nuorelle soittajalle ympäri Suomea. Toivottavasti toiminta jatkuu pitkälle tulevaisuuteen.

Suuret kiitokset kiitokset kaikille jotka olitte mukana tekemässä tai tukemassa Finlandia-talon konserttia ja orkesterin toimintaa!

Nordea pankin perustama nuorista lahjakkaista muusikoista koostuva Nordea Jean Sibelius orkesteri konsertoi jo neljättä kertaa Finlandia-talossa. Orkesteria on johtanut kaikkina näinä vuosina kapellimestari Jukka-Pekka Saraste. Tänä vuonna jo perinteeksi muodostuneessa syksyn konsertissa 24.10.2010 kuullaan Ludwig van Beethovenin Coriolanus alkusoitto op. 62 sekä Antonin Dvořákin Sinfonia no. 9 e-molli op. 95, joka tunnetaan myös lisänimellä Uudesta maailmasta. Lisäksi konsertissa esiintyy Jean Sibeliuksen viulukonserton solistina tämän vuoden Nordea stipendiaatti viulisti Kreeta-Julia Heikkilä. Konsertti alkaa klo 17.00.

Sibelius-sointi kajahti muhkeasti

Jos oli sunnuntaina helteistä ulkona, poikkeuksellisen lämmin tunnelma vallitsi myös Tampere-talossa Nordean Sibelius-orkesterin konsertissa.
Nuoriso-orkesterin taustatyö on selvästi tehty huolella: orkesteri on täynnä tulevia ammattimuusikoita, huippuvalmennus on hionut soitinryhmät yhtenäisiksi, ja lopullisen inspiraation takaa maailmanluokan kapellimestari Jukka-Pekka Saraste.
Runsaslukuiselle yleisölle tarjottiinkin nyt täysin ammattimaista tasoa oleva ohjelma, joka valotti hienosti orkesterin monia vahvuuksia.
Ravelin Hanhiemo-sarja osoitti orkesterin kykenevän hyvin ilmavaan ja herkästi vivahteesta toiseen liikkuvaan ilmaisuun.
Soinnin iskuvoimaa taas löytyi Saint-Saënsin toiseen pianokonserttoon, jossa orkesteri säesti valloittavasti Roope Gröndahlin virtuoottista soittoa. Toisen osan solistin ja orkesterin vauhdikas vuoropuhelu oli kamarimusiikillista herkuttelua iloisimmillaan.
Sibeliuksen toisesta sinfoniasta syntyi voimakas ja pitkälle kantava tulkinta. Yllättävintä oli jousiston muhkea ja täyteläinen soinnikkuus, jollaiseen nuoriso-orkesterit harvoin yltävät. Erityisen ansiokkaasti soittivat myös puupuhaltajat ja trumpetistit.
Luontevana ylimääräisenä orkesteri soitti Finlandian, jossa vaskien teräksisen hurmion rinnalla ihastutti itse hymnin harvinaislaatuisen runollinen esittely.

Harri Hautala / Aamulehti 17.5.2010